Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Suomen Lähetysseura tukee vuonna 1994 perustetun Thaimaan evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa. Thaimaassa työskentelee 7 suomalaista lähetystyöntekijää. Kirkossa on 27 seurakuntaa ja 14 saarnapaikkaa pääkaupungissa Bangkokissa ja maaseudulla, pappeja on 14 ja jäseniä vajaat 5000.
Thaimaan kirkon diakoniatyö on monipuolista. Esimerkiksi Bangkokissa toimii seurakunnan ylläpitämä päiväkoti, jossa köyhien perheiden lapset saavat esiopetusta ja ravitsevaa ruokaa sekä pääsevät säännöllisesti terveystarkastukseen.
Bangkokissa sijaitsee myös Armonkoti, josta raskaana olevat yksinäiset tytöt ja naiset voivat saada tilapäisen turvapaikan ja mahdollisuuden uuteen alkuun. Myös yksinäisiä vanhuksia autetaan. Kummilapsityön kautta tuetaan yli 200 lasta ja nuorta.
Lisää Thaimaan työstä tästä
Uutiskirje Kirsi Salmelalta Thaimaasta 2/2021
Uutiskirje Anja ja Jyrki Markkaselta Thaimaasta 2/2021
Israel on juutalaisuuden, islamin ja kristinuskon kohtaamispaikka. Suomen Lähetysseura pyrkii edistämään maassa ruohonjuuritason rauhaa ja sovintoa sekä toimimaan sillanrakentajana ja kohtaamispaikkana eri etnisistä ryhmistä tulevien ihmisten kanssa.
Lähetysseura on toiminut nykyisen Israelin alueella vuodesta 1924.
Lähetysseuralla on Jerusalemissa Shalhevetjah-keskus, jossa järjestetään mm. perhetyötä, raamattuopetusta, jumalanpalveluksia, diakoniatyötä, lauluryhmien harjoituksia, leirejä ja erilaisia kerhotapahtumia.
Lähetysseura toimii Israelissa myös vierastyöläisten, erityisesti thaimaalaisten parissa koko maan alueella.
Lisää Israelin työstä tästä
Lähetysseura tekee Nepalissa kehitysyhteistyötä, kummityötä sekä kirkollista työtä. Työtä tehdään paikallisten seurakuntien ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Nepalissa työskentelee kahdeksan Suomen Lähetysseuran lähettiä.
Työllä pyritään vähentämään köyhyyttä ja edistämään erityisesti lasten, naisten, alakastisten, etnisten vähemmistöjen ja vammaisten koulutusta ja toimeentuloa sekä tuoda terveydenhuolto ja mielenterveyspalvelut myös kaikkein köyhimmän väestönosan saataville.
Tavoitteena on myös vahvistaa kristillistä todistusta julistuksen ja palvelun kautta. Tuemme avioparien koulutusta perhetyöhön, naisjohtajuus- ja pyhäkouluopettajien koulutusta, raamattukoulutoimintaa, nuorisotyötä ja hiv/aidstyötä. Rauhantyössä tuemme seurakuntia osallistumaan oman paikallisyhteisönsä elinolojen parantamiseen sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamistoimintaan.
Lisää Nepalin työstä tästä
Pakistan on väkiluvultaan maailman kuudenneksi suurin maa, jossa on maailman toiseksi suurin muslimiväestö. Reilu kymmenesosa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Puolet maan väestöstä elää maatalouden varassa.
Lähetysseuran kumppani Pakistanissa on Pakistanin kirkon Peshawarin hiippakunta.
Suomen Lähetysseura on tehnyt lähetystyötä Pakistanissa vuodesta 1960. Lähetysseuran tuki keskittyy koulutukseen, kristilliseen kasvatukseen sekä terveydenhuoltoon. Lähetysseura tukee myös paikallisia kristillisiä järjestöjä.
Kummityöllä tuetaan 950 vähävaraisen lapsen koulunkäyntiä Peshawarin hiippakunnassa.
Pakistanin luoteisosassa Afganistanin rajalla tuetaan Tankin sairaalaa. Se palvelee sekä lähiympäristön ihmisiä että myös kauempana vuoristoseudulla asuvia ja on erikoistunut naisten ja lasten terveydenhoitoon.
Lisää Pakistanin työstä tästä
Khmerinkielisiä Toivoa naisille –radio-ohjelmia tuetaan Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) kautta. Ohjelmissa opetetaan niin käytännön elämään liittyviä asioita kuin Raamattuakin. Radio-ohjelmat tavoittavat myös lukutaidottomat ja kouluttamattomat naiset, joita Kambodzhassa on paljon.
Nämä ohjelmat ovat osa maailmanlaajaa Toivoa naisille -työtä.
Lisää Toivoa naisille -työstä tästä
Seurakuntaraportti 2022, lue tästä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä