Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakunnan päiväkerho rakentuu positiivisen pedagogiikan ja välittävän huolenpidon ympärille. Uusia asioita opitaan yhdessä, ilon, leikin ja tutkimisen kautta! Kerhot sisältävät kokonaisvaltaista kasvua ja oppimista tukevaa toimintaa; musiikkia, retkiä, kädentaitoja, hiljentymistä ym. Päiväkerhossa korostuu yhdessä tekeminen, joustavuus ja vuorovaikutus. Lapsi on arvokas ja hän on osallinen ja aktiivinen oppija. Lapset sekä osallistuvat että rakentavat kokonaisuutta leikkien, tutkien, liikkuen, laulaen ja ihmetellen yhdessä varhaiskasvattajan kanssa. Toimintaan luo ainutlaatuista rauhaa se, että lapset tulevat ja lähtevät samaan aikaan.
Päiväkerhot ovat Uudenkaupungin seurakunnan varhaiskasvatusta, jonka tavoitteena on edistää lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista. Kirkon varhaiskasvatus tukee kodin kristillistä kasvatusta ja lapsen kasvua kristillisen ihmiskäsityksen mukaisesti.
Kerhoon voivat ilmoittautua v. 2020–2017 syntyneet lapset. Päiväkerhot kokoontuvat kaksi kertaa viikossa, kolme tuntia kerrallaan. Kaksivuotiaiden ryhmät kokoontuvat kaksi kertaa viikossa, kaksi tuntia kerrallaan (kerhopisteenä Seurakuntakeskus). 2020-syntyneet voivat ilmoittautua syksyn kerhoon, mikäli ovat täyttäneet 2 v kerhon alkaessa.
Päiväkerhoryhmiä muodostetaan eri kerhopisteisiin ilmoittautumisten ja vanhempien toiveiden mukaisesti. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Päiväkerhojen ryhmäkoko on 7-15 lasta. Toimipisteitä ovat Saarnisto, Seurakuntakeskus, Kalanti, Lokalahti ja Pyhämaa.
Mitä päiväkerhossa tapahtuu? Katso tästä!
Lukukausimaksu on 50€/60€.
Maksuvapauden voi saada sosiaalisin tai taloudellisin perustein.
Maksuvapautushakemus tästä
Ilmoittautumiset päiväkerhoon lukuvuodelle 2023-2024 tästä.
Kerhot alkavat elokuussa tutustumiskerralla viikolla 33. Kerhot alkavat viikolla 34.
Uusikaupunki:
- Seurakuntakeskus, Koulukatu 6 (2-vuotiaat)
- Saarniston seurakuntakoti, Pajusuontie 2 (3-5 -v)
Kalanti:
- Kalannin seurakuntakoti, Pyhän Olavintie (3 - 5 -v)
Päiväkerho Uudenkaupungin seurakunnassa, Uudenkaupungin kappelissa, on alkanut helmikuussa 1971.
Isät, papat ja kummisedät päiväkerhossa avoimien ovien päivänä Isänpäiväviikolla.
Enemmän kuin tietoa, lapsi tarvitsee aikuisen aikaa.
Enemmän kuin opetusta, lapsi tarvitsee leikkiä.
Enemmän kuin virikkeitä, lapsi tarvitsee rakkautta ja hiljaisuutta.
Enemmän kuin taitojensa ja tietojensa mittaamista, lapsi tarvitsee hyväksymistä,
hyväksytyksi tulemista sellaisen kuin on,
ei sellaisena kuin toivoisimme hänen olevan.
Työalavastaava
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä