Perheissä etsitään tasapainoa yhdessäolon ja oman tilan välille

Etäisyyden ja läheisyyden välillä vallitsee hienovarainen tasapaino

Läpi elämän ihminen opettelee olemaan yhdessä ja olemaan yksin. Perheen ihmissuhteissa opimme tärkeimmät läksymme tästä. Omaksi itseksi kasvamiseen tarvitaan sekä kykyä olla yksin että kykyä olla yhdessä. Yhteys toisiin ja uskollisuus itselle ovat molemmat perustarpeita, joiden välille ei ole aina helppoa löytää tasapainoa. Eristäytyminen ja toisiin sulautuminen ovat tämän keinulaudan ääripäissä. Opimme jokainen elämän aikana säätelemään tätä etäisyyttä turvataksemme omaa selviytymistä. Yksilölliset piirteet ja elämänkokemukset vaikuttavat siihen, miten lähelle toisen voi päästää ilman kokemusta nielaistuksi tulemisesta tai miten kauas voi päästää kokematta hylkäämistä. Parisuhteissa tätä harjoitellaan erityisesti. Puolisot ovatkin usein lähtökohdiltaan samankaltaisia. Parisuhteet muodostuvat usein puolisoiden välille, joiden kyky ja tarve olla lähellä ja kaukana vastaavat toisiaan. 

Kotikaranteenissa tämä perheiden luontainen tapa olla yhdessä joutuu suuren paineen alle. Se miltä etäisyyttä ylläpitämällä on pyritty suojautumaan, nousee nyt huomaamatta elettäväksi ja koettavaksi jatkuvasti ja joka päivä. 

Kumppanit ovat usein omaksuneet toisiaan täydentäviä rooleja yhteisen tasapainon ylläpitämiseksi. Vetäytyvä pitää yllä etäisyyttä ja tavoitteleva läheisyyttä. Arki rullaa ja yhteistyö sujuu, kun molemmat tietämättään tietävät paikkansa. Läheskään aina puolisot eivät itse erota yhtäläistä tarvettaan välimatkaan vakiintuneen työnjaon takaa. Nyt poikkeusoloissa tämä työnjako saattaa joutua täysin koetteille. Se puolisoista, joka kuin yhteisestä sopimuksesta vetäytyi ”ulkohommiin” onkin nyt koko ajan kotona. Se voi ahdistaa molempia ja saada molemmissa aikaan yllättäviä reaktioita. 

Huolen ja epämukavuuden lisääntyessä entiset rauhoittumiskeinot eivät enää toimi ja perheessä voi alkaa tapahtua outoja asioita. Se puolisoista, joka aikaisemmin aina vetäytyi saattaakin alkaa tavoittelemaan yhteyttä toiseen tai aikaisemmin yhteisen ajan puolesta taistellut puoliso vetäytyykin omiin oloihin. Hienovarainen tasapaino parisuhteessa on joutunut turbulenssiin.

Läheisyys herättää myös yllättäviä tunteita

Vanhempien luontainen tapa olla suhteessa siirtyy mallina ja kokemuksena perheen lapsille Jokaiselle perheelle siis kehittyy oma luontainen tapa säädellä toisten kanssa syntyviä tunteita. Läheisyyden sääteleminen liittyy juuri suhteessa syntyvien tunteiden säätelyyn. Rakkauden, kaipauksen, ilon ja lämmön tunteiden lisäksi viha, syyllisyys ja häpeä kuuluvat jokaisen intiimin ihmissuhteen tunneskaalaan. Jos näitä tunteita on vaikea kokea, tai niitä on mahdotonta jakaa toiselle ilman pelkoa, on välimatkan säilyttäminen ainoa keino säilyä järjissään. Eristyksissä olo koettelee erityisesti niiden perheiden jäseniä, jotka tarvitsevat etäisyyttä säilyttääkseen mielensä rauhallisena. 

Normaaliarjessa perheenjäsenet ovat oppineet antamaan tilaa ja ottamaan sitä osana tavallista elämää. Harrastukset, työ, sosiaaliset suhteet ovat keinoja, joilla huomaamattamme säätelemme paineita läheisissä suhteissa. Kaveripiiri ja koulu tarjoavat lapsille ja nuorille tärkeän tilaisuuden ottaa välimatkaa vanhempiin ja kasvaa erilleen omaksi itsekseen. Nyt heidänkin täytyy raivata tilaa omaan mieleen muilla keinoin. 

Läheisyyden herättämät tunteet saattavat synnyttää painetta ja pelkoa itsensä menettämisestä ja oman äänen kadottamisesta. Itsensä jäädyttäminen lisää välimatkaa, josta taas seuraa sietämätöntä etäisyyden tuntua ja pelkoja hylkäämisestä. Yksinäisyydessä on äärimmillään kysymys itsen tuhoutumisen tunteesta. Näiden kauhujen välissä ihminen yrittää suhteissaan selvitä. Niin kotikaranteenissa kuin normaaliarjessakin. Eristyksissä on vähemmän keinoja näiden olojen säätelyyn. 

Etäisyyden ja läheisyyden välisellä kiikkulaudalla jokainen haaveilee kohdasta, jossa voisi levätä ja jossa voisi tuntea olevansa täysin hyväksytty samalla kun on täysin sinut itsensä kanssa. Haaveillaan hetkistä, joina ei tarvitse tehdä kompromissia kumpaankaan suuntaan.

Karanteenikodeissa perheenjäsenten ei ole mahdollista pitää naamareita senkään vertaa kuin normaaliarjessa. Harjoittelemalla omien olojen tunnistamista ja niiden jakamista sopivina annoksina, voi auttaa toisia ymmärtämään, mikä juuri sinulle on nyt vaikeaa. Ota myös avoimin mielin vastaan se, mitä sinulle kerrotaan. Nyt jos koskaan on hyvä tilaisuus tutustua itseen ja toiseen pintaa syvemmältä. Parasta, mitä tämä kriisi voi jälkeensä jättää, on kokemus, että on tullut nähdyksi ja rakastetuksi omana itsenään. 

https://evl.fi/uutishuone/artikkelit/-/article/70571752/Perh#03975030