Uutislistaukseen

Koronatilanteen vaikutukset Uudenkaupungin seurakunnassa

Uudenkaupunginseurakunta pyrkii ennaltaehkäisemään koronaviruksen levittämistä peruuttamalla lähes kaikki tapahtumat ja kokoontumiset ajalla 13.3.-13.4.2020.Seurakunta huolehtii poikkeusaikanakin ihmisten hengellisestä ja henkisestä tarpeesta.

Seurakunta turvaa perustehtävänsä pitämällä sunnuntaijumalanpalveluksina (ei ehtoolisen viettoa) minimimiehityksellä ja ilman vapaaehtoisia avustajia. Torstain viikkomessuja Uudessa kirkossa ei vietetä. Mahdollisia muutoksia jumalanpalvelusaikoihin kannattaa seurata seurakunnan nettisivulta ja kirkollisista ilmoituksista Uudenkaupungin Sanomista.

Kirkollisista toimituksista hautajaiset toimitetaan sovitusti. Kaste- ja vihkiperheiden kanssa voidaan keskustella, siirretäänkö toimitusten ajankohtaa myöhemmäksi. Papit eivät kuitenkaan osallistu ihmisten toimituksenjälkeisiin juhliin. Koululaisten iltapäiväkerho jatkaa koulujen aukiolon mukaan ja diakonian taloudellinen tuki jatkuu tavalliseen tapaan.

Kirkkoherran virasto palvelee puhelimitse tai sähköpostitse. Kaikki säännöllinen viikkotoiminta, leirit, retket, yhteisöruokailut, konsertit ja muut kokoontumiset perutaan. Seurakunnan työntekijät tarjoavat tilanteen aikana tarvittaessa mielellään keskustelu- ja kriisiapua. Työntekijöiden yhteystiedot löydät nettisivultamme www.uudenkaupunginseurakunta.fi

"Minä kohotan katseeni vuoria kohti.Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina." (Ps.121)

Lisätietoja: Juhana Markkula, kirkkoherra Uudenkaupungin seurakunta p. 050 363 4302

2020-03-14 08:58:00.0