Uutislistaukseen

Virolaista urkumusiikkia ja urkureita Uudenkaupungin Uudessa kirkossa

Virolaiset urkurit Uudessakaupungissa

Uudenkaupungin Uuden kirkon historiallisia Marcussen&Son -urkuja kuullaan elo-syyskuun taitteessa kahden virolaisen urkurin soittamina. Tartolainen urkuri Elke Unt soittaa sunnuntaina 18.8. klo 18 konserttiohjelman, joka on koottu virolaisten säveltäjien urkutuotannosta. Inspiraation tähän kokonaisuuteen antoi Viro 100 -juhlavuosi. Vuosisadan ajanjaksolle ajoittuvien urkusävellysten kautta syntyy kuva siitä miten kansakunta on löytänyt identiteettinsä. Ensimmäiset säveltäjät jatkoivat traditiota, jonka olivat oppineet klassiselta saksalaiselta koulukunnalta. Jälkipolvet ovat etsineet omaa tietään ja identiteettiään kansanmusiikista. Konsertin säveltäjänimiä ovat Peeter Süda, Rudolf Tobias, Alfred Karindi, Erkki-Sven Tüür ja Edgar Arro. Elke Unt esittää myös 2017 valmistuneen sarjan kansanmuusikko Celia Rooselta, joka Arrosta inspiroituneena on kirjoittanut paimenten sävelmiin ja kutsuihin perustuvan hauskan kokonaisuuden uruille ja lauluäänelle.

Vaikka 24. helmikuuta 2018 oli Viron tasavallan virallinen 100-vuotispäivä, juhlinta käynnistyi jo huhtikuussa 2017, kun tuli kuluneeksi sata vuotta virolaisten asuinalueiden yhdistämisestä hallinnolliseksi kokonaisuudeksi. Juhlat jatkuvat helmikuuhun 2020 saakka, jolloin on takana tasan sata vuotta Tarton rauhansopimuksen allekirjoittamisesta. Virolaisten urkureiden konsertit Uudessakaupungissa liittyvät kiinteästi naapurimaamme 100-vuotisjuhlavuoden tapahtumiin. Elke Untin konsertin alkuun tuo Vakka-Suomen Viro-seuran tervehdyksen suomalais-virolaista kulttuuriyhteistyötä tekevän Tuglas-seuran toiminnanjohtaja Jaana Vasama.

Sunnuntaina 1.9. klo 18 Uudenkaupungin Uudessa kirkossa konsertoi Tallinnan tuomiokirkon urkuri Kadri Ploompuu, joka valinnut konserttiinsa hienosti Uudenkaupungin Uuden kirkon uruille sopivan ohjelman. Konsertissa kuullaan Jacques-Nicolas Lemmensin, Johannes Brahmsin ja Johann Sebastian Bachin musiikkia. Suomalaisista säveltäjistä ohjelmassa on edustettuna Oskar Merikanto, jonka tuotannosta kuulla Passacaglia, Op. 80. Ploompuu soittaa myös latvialaisen Marģeris Zariņšin B-A-C-H -muunnelmat sekä virolaisen nykysäveltäjän Tõnu Kõrvitsin teoksen Hümn sinisele taevale / Hymni sinitaivaalle (2014).

- - -

Elke Unt on valmistunut kuoronjohtajaksi Tallinan musiikkikorkeakoulusta vuonna 1991 ja musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolta Helsingistä vuonna 1998. Hän on opiskellut urkujensoittoa professori Kari Jussilan johdolla. Lisäksi Unt on osallistunut lukuisille urkujensoiton mestarikursseille Göteborgissa, Pariisissa ja Helsingissä. Elke Unt konsertoi säännöllisesti urkurina ja kamarimuusikkona. Hän työskenteli Tarton Johanneksen kirkon musiikin johtajana vuosina 2011-2018. Elke Untin organisoimia tapahtumia ovat kesäkonserttisarja „Summer Sounds“  Etelä-Viron kirkkoihin, Tarton talvimusiikkifestivaali (2014-2018) ja Peipsi Organ Festival (vuodesta 2014). Hän on myös säveltäjä Hugo Lepnurmin nimeä kantavan musiikkiyhdistyksen perustaja. Elke Untin sävellystuotannossa on teoksia uruille, sekakuorolle ja soololaulajille. Hänen musiikkiaan on myös levytetty Viron lisäksi myös Suomessa Sulasolin julkaisemana.

Kadri Ploompuu valmistui Tallinnan Georg Ots musiikkikorkeakoulusta pianistiksi vuonna 1979 ja Tallinnan konservatoriosta urkuriksi vuonna 1985 opettajinaan Lilian Semper ja Hugo Lepnurm. Vuodesta 1990 Ploompuu on työskennellyt Tallinnan tuomiokirkon urkurina ja vuodesta 2013 lähtien johtavana kanttorina. Kadri Ploompuu on konsertoinut solistina ja kamarimuusikkona Viron lisäksi lukuisissa Euroopan maissa. Hän on osallistunut taiteilijana Tallinan ja Pärnun urkujuhlille sekä Visbyn urkuviikolle. Vuonna 2004 Kadri Ploompuu julkaisi ensimmäisen soololevynsä, joka nauhoitettiin Tallinnan tuomiokirkon uruilla. Uusin levy, yhdessä viulisti Urmas Vulpin kanssa on vuodelta 2017 ja se sisältää Max Regerin musiikkia.

2019-08-07 17:33:00.0