Uutislistaukseen

U:gin seurakunnan päiväkerhoilmoittautumiset käynnissä

Päiväkerhoryhmiä muodostetaan eri kerhopisteisiin ilmoittautumisten ja vanhempien toiveiden mukaisesti.

Päiväkerhoryhmiä muodostetaan eri kerhopisteisiin ilmoittautumisten ja vanhempien toiveiden mukaisesti.

Uudenkaupungin seurakunnan päiväkerhoilmoittautuminen ensi lukuvuodelle on käynnissä. Ensi syksyn ja kevään kerhoihin voivat ilmoittautua vuosina 2013-2016 syntyneet lapset.

Päiväkerhojen pienten ryhmät kokoontuvat kaksi kertaa viikossa ja aina kolme tuntia kerrallaan. 5-vuotiaiden ryhmät kokoontuvat kolme kertaa viikossa.

Kerhoissa keskitytään leikin lomassa musiikkiin, kädentaitoihin ja liikuntaan. Päiväkerhossa lapsi saa uusia ystäviä ja ikäistään seuraa.

Päiväkerhoryhmiä muodostetaan eri kerhopisteisiin ilmoittautumisten ja vanhempien toiveiden mukaisesti. Paikat myös täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kerhopisteitä on Saarniston seurakuntakodissa, Uudenkaupungin seurakuntakeskuksessa sekä Kalannin, Lokalahden ja Pyhämaan seurakuntakodeissa.

Päiväkerhoihin ilmoittaudutaan sähköisesti Uudenkaupungin seurakunnan verkkosivuiltaLinkki avautuu uudessa välilehdessä tai ilmoittautumislomakkeella. Lomakkeita saa tarvittaessa myös seurakunnan kerhopisteistä ja virastosta.

Paperilomakkeet on palautettava 29. maaliskuuta mennessä kerhopisteisiin tai virastoon. Voit myös postittaa lomakkeen osoitteeseen Uudenkaupungin seurakunta, Lapsityö, PL 24, 23501 Uusikaupunki.

Kerhon alkamisaika ja -paikka ilmoitetaan postitse viimeistään kesäkuussa.

Lisätietoja päiväkerhoista saa lapsityönohjaaja Minna Rautaselta, puh. 050 363 4140

2019-03-06 14:12:00.0