Uutislistaukseen

Merilinnun päiväkoti muutti seurakuntakeskuksen tiloihin

Merilinnun päiväkodin isommat lapset muuttivat seurakuntakeskuksen päivähoitotiloihin.

Merilinnun päiväkodin isommat lapset muuttivat seurakuntakeskuksen päivähoitotiloihin.

Aiemmin Santtiossa Kihukujalla toiminut Merilinnun päiväkoti muutti Uudenkaupungin seurakuntakeskuksen tiloihin. Muutto toteutettiin nopealla aikataululla tammikuun alussa ja lapset aloittivat päivähoidon uusissa tiloissa loppiaisen jälkeen.

- Aloite tilojen vuokraamisesta tuli päiväkodilta. Se sopi aika hyvin meidän tilanteeseemme, koska seurakunnan lasten kerhotilat ensimmäisessä kerroksessa olivat vähällä käytöllä. Meillä oli tilaa vapaana ja heillä oli tarvetta tiloille, joten ajatukset kohtasivat hyvin, kertoo seurakunnan talouspäällikkö Tuija Lankinen.

Lapsia seurakunnan vuokratiloihin tuli Merilinnun muuton myötä 30. Tiloissa toimii nyt päiväkodin esikouluryhmä sekä 3-5-vuotiaiden ryhmä. Päiväkodin pienten ryhmä siirtyi yksityiseen päiväkotiin.

Seurakunta vuokrasi tilat päiväkodille aluksi vuoden sopimuksella, mutta sopimuksessa on myös kaksi optiovuotta. Merilinnun tiloissa toimi aikaisemmin seurakunnan päiväkerhotoimintaa sekä kirkkoherranviraston varasto- ja taukotiloja. Esimerkiksi kirkkoherra muutti työhuoneensa kanssa pois päiväkodin alta toisiin tiloihin seurakuntakeskuksen ensimmäisessä kerroksessa. Kirkkoherran entisessä huoneessa on nyt lasten päiväunitila.

- Päiväkodin pyörittäminen ei ole toimintana minulle tuttua, joten sopimusta tehdessä ja muuttoa suunniteltaessa tuli vastaan monta sellaista asiaa, joita en osannut ennalta ajatella. Tietenkin päiväkoti tarvitsee esimerkiksi ulkovarastotilaa pihaleluille ja liukureille, joten sellainen oli järjestettävä heille vähän yllättäen, Lankinen lisää.

Rakenteellisia muutoksia entisen päiväkerhon tiloihin ei tarvinnut juurikaan tehdä. Päiväkotitilojen ja kirkkoherranviraston väliin rakennettiin seinä ja viraston taukotilojen muutosten takia tehtiin pienimuotoisia putkitöitä.

Muuton alkuvaihe työllisti vahtimestareita paljon. Teimme tiloihin pieniä muutostöitä, mutta löysimme kaikkiin kysymyksiin ratkaisut nopeasti. Iso osa seurakunnan henkilökunnasta on todennut, että on mukavaa kuulla talossa välillä lapsienkin ääniä, Lankinen summaa.

2019-01-23 11:22:00.0