Uutislistaukseen

Satama soi -tapahtuma avasi iltatorikauden ja Lasten sataman

Kesän 2018 iltatorikausi avattiin Pakkahuoneella Satama soi –tapahtumassa juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona 27.6. lämpimässä ja aurinkoisessa säässä.

 

Tapahtuman aloitti Lasten sataman ohjelma:
Päiväkoti Tilkkutäkin lapset esiintyivät klo 16 säestäjänään Mika Äijäläinen.

 

Yhteislaulua säesti Mika Äijäläinen, esilaulajina olivat Teija Rundgren sekä illan juontaja Maria Moilanen (vas.). Yhteislaulussa oli käytössä Kirkon Ulkomaanavun Suvilinnun laulut 2018 -vihkonen.

 

Pakkahuoneen leikkikentän puolella lapsilla oli mahdollisuus osallistua maksuttomaan poniajeluun ja talutusratsastukseen. Myös keppariradalla sai kokeilla taitojaan.

Lasten satama jatkaa keskiviikkoisin Pakkahuoneenrannassa koko kesän elokuun 8. päivään asti. Toimintaan osallistutaan oman aikuisen kanssa.
Katso tarkempi ohjelma tästä.

 

Satama soi –illassa musisoi valloittava Maksetut Viulut -yhtye, jonka ohjelmisto koostui tutuista hengellisistä lauluista raikkaina groove folk -tyylisinä sovituksina.

Vuodesta 2011 toimineessa yhtyeessä soittavat Henna-Maria Harju, viulu ja laulu, Elina Grekula, viulu ja laulu, Ossi Mäki-Reini, kitara, laulu ja perkussiot, Samuel Lindell, kitara ja laulu, Neea Lamminmäki, harmooni sekä Sirpa Luoma, perkussiot ja viulu.

Maksetut Viulut -yhtye levytysstudiolla, tästä

 

Tervehdyspuheen piti Uudenkaupungin Crusell-viikon toiminnanjohtaja, kaupungin kulttuurikoordinaattori Petri Hatakka. Hän muisteli iltatoritapahtumia omasta lapsuudestaan noin 30 vuoden takaa. Uudessa työssään Hatakka katselee aivan eri näkökulmasta kulttuuritarjontaa, jota täällä on runsaasti. Kaupunki tukee eri toimijoita mm. rahallisesti. Ohjelmallisten torien lisäksi on kesäteatteria, taidenäyttelyitä sekä konsertteja, joista varmasti näkyvin ja laajin on kesän Crusell-viikko, noin 30 konsertin määrällä.

Petri Hatakka toivottaa kaupunkilaiset ja matkailijat tervetulleiksi eri kulttuuritilaisuuksiin ja myös käyttämään esimerkiksi kahviloiden ja ravintoloiden palveluita. Yleisöä tarvitaan, jotta toiminta jatkuu ja se on kannattavaa.

 

 

Hartaushetkessä puhui teologian maisteri, seurakunnan lastenohjaajana toimiva Venla Koivula.

- Sade tuntuu tällä kesänä siunaukselta. Vesi on niin elintärkeää sekä kasveille että eläimille.

- Raamatun psalmi 84 sanoo ”Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa”. Jumala antaa siunauksen sateen. Voit rukoilla Hänen siunaustaan sekä miettiä, mikä mielestäsi on hyvää sinulle. Tähän aikaan vuodesta mieleen tulee auringonpaiste, loma ja aika rakkaiden ihmisten kanssa. Monelle myös lämpö, valo ja vaikka kukkaset.

Venla oli kysynyt lapsilta, mitä he pitävät siunauksena. Vastauksesi tuli mm. mansikat, trampoliini, uiminen, pyöräily – tuttuja arkielämän asioita.

- Raamatussa sanotaan, että tulkaa lasten kaltaisiksi. Kun kuljet lapsen kanssa luonnossa, ihmettelette varmaan muurahaisia ja montaa muuta asiaa.

On mielenkiintoista nähdä siunaus omassa elämässämme lapsen tavalla. Kaikki se hyvä, jota vain Jumala voi meille antaa. Hartauden lopuksi lausuttiin yhdessä Herran siunaus.

 

Uudenkaupungin seurakunnan infopisteellä sai tietoa kesän tapahtumista.

 

Satama soi –tapahtuman järjestävät Pakkahuoneen vierassatama ja Uudenkaupungin seurakunta.

 

2018-06-28 10:03:00.0