Uutislistaukseen

Heli Nurmi vihittiin papiksi

Uudenkaupungin seurakunnan vapaaehtoistyön koordinaattori sekä lapsi- ja perhetyöntekijä Heli Nurmi vihittiin papiksi Turun Tuomiokirkossa pidetyssä messussa 10.6.2018.

Turun arkkihiippakunnassa vihitään noin 3-7 henkilöä vuodessa papiksi.

 

 

Samassa messussa Heli Nurmen (alakuvassa vas.) lisäksi vihittiin pappisvirkaan Mira Paunikallio ja Samu Turunen. Diakonian vihkimyksen saivat Juha Erkkilä ja Satu Helenius.

 

”Ottakaa heidät rakkaasti vastaan, tukekaa heitä heidän työssään ja kantakaa heitä rukouksissanne Jumalan eteen”.

 

Papiksi vihittävän kelpoisuudesta on säädökset kirkkojärjestyksessä (5:2 ja 5:5).


Piispan haastattelussa ollut teologian maisteri laitetaan myönteisessä tapauksessa nk. odotuslistalle. Sopivan viran tai viransijaisuuden löytyessä tuomiokapituli sekä piispa/arkkipiispa päättävät teologian maisterin pappisvihkimyksestä.

Teologian ja kasvatustieteiden maisteri Heli Nurmi on aloittanut seurakuntapastorin työt hänelle tutussa Uudenkaupungin seurakunnassa.

 

------------------------

 

Pappisvihkimystä edeltää näytteet, koulutus- ja tutkintopäivä sekä ordinaatiovalmennus

Pappisvihkimystä edeltää hiippakunnan järjestämä koulutuskokonaisuus, joka sisältää ns. pappistutkinnon ja ordinaatiovalmennuksen. Pappistutkintoon kuuluu kaksi näytetilannetta sekä koulutus- ja tutkintopäivä. Näiden perusteella pappisasessori tekee tuomiokapitulille esityksen papiksi vihittävistä, mitä seuraa kapitulin vihkimyspäätös. Näytteet annetaan aidoissa seurakuntaelämän tilanteissa ja niitä vastaanottaa erityisesti pappisasessori. Arkkihiippakunnassa vaadittuja näytteitä ovat a) saarnanäyte sekä b) näyte vuorovaikutustaidoista ja seurakuntakontekstissa toimimisen valmiuksista. Näytteiden antamisen jälkeen vihkimystä hakeneet osallistuvat koulutus- ja tutkintopäivään, johon sisältyy erilaisia ryhmäkeskustelutilanteita vihkivän piispan ja kapitulin henkilöstön kanssa sekä psykologin haastattelu.

Ordinoitavat kutsutaan kuulemaan tuomiokapitulin vihkimyspäätös edeltävällä viikolla olevaan istuntoon. Tästä alkaa ordinaatiovalmennuksen nelipäiväinen lähijakso, jossa paneudutaan papin identiteettiin ja spiritualiteettiin, tukeen ja koulutukseen sekä papin tehtävistä erityisesti kirkollisiin toimituksiin ja jumalanpalvelukseen. Itse vihkimys tapahtuu Turun tuomiokirkon päämessussa. Vihkimystä seuraavan puolen vuoden aika vihityt kutsutaan uusien pappien ohjausryhmään.

 

 

2018-06-14 09:59:00.0