Uutislistaukseen

Tiekirkot avoinna kesäreittien varrella

Tiekirkot Hangosta Utsjoelle avaavat jälleen ovensa matkailijoiden iloksi.

Moniin Suomen tiekirkkoihin voi pysähtyä taivaalliselle tauolle kesäkuusta aina koulujen alkuun asti. Uudessakaupungin osalta kirkot ovat avoinna ja myös opas paikalla seuraavasti:

- Uudenkaupungin Uusi ja Vanha kirkko sekä Pyhämaan kirkot avoinna 4.6.-12.8.2018.

- Kalannin ja Lokalahden kirkot avoinna 25.6.-5.8.2018.
 

Uudenkaupungin Uudessa kirkossa on kesätorstaisin 7.6.-19.7. Urkuvartti, jossa kuullaan urkumusiikkia noin 15-20 minuutin ajan. Tämän jälkeen on mahdollisuus tutustua urkuihin kanttorin johdolla.
Lisätietoja tästä

 

 

Kauniit kirkot ja huolella vaalitut kirkkoympäristöt tarjoavat levollisen vaihtoehdon muille taukopaikoille ja runsaasti katsottavaa ja koettavaa kulttuurinnälkäisille tai hetken hiljentymistä kaipaaville.

Kaikkiaan tiekirkkoja on tänä vuonna 266.
Ensimmäisten tiekirkkojen joukossa 90-luvun alussa ollut Utsjoen kirkko on tänä kesänä liittynyt uudelleen tiekirkkoketjuun, ja on pohjoisin tiekirkkomme.

Kesällä 2018 osassa tiekirkoista muistellaan sadan vuoden takaisia tapahtumia erilaisten Muistovuosi 1918 -tilaisuuksien merkeissä. Monilta kirkkopihoilta saattaa löytyä myös vuoteen 1918 liittyviä hautoja tai muistomerkkejä.

Tiekirkoissa on saatavana myös tiekirkkomateriaalit, jotka tänä kesänä henkivät  menneiden vuosikymmenten tunnelmia. Hetkiä kirkkotieltä pitkin aaltoilevan heinäpellon laitaa tai kohtaamisia kivikirkon pihapiirissä on toteuttanut kuvittaja Petteri Mattila.

Kaikki tiekirkot on koottu tiekirkot.fi-verkkopalveluunLinkki avautuu uudessa välilehdessä, jonne on listattu myös kirkkojen aukioloajat.

Sivuston Google-pohjainen kartta ja reittihaku neuvovat tarkan sijainnin ja ajo-ohjeet perille.

Teiden varsilla avoimiin kirkkoihin johdattavat tutut Tiekirkko-liikennemerkit.

Tue Jun 12 10:13:00 EEST 2018