Uutislistaukseen

Tunnustusta Ugin Via Crucikselle

Via Crucis -ristintie projektin kunniamainintakuva

Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuusto myönsi 12.2.2025 kokouksessaan kunniamaininnan Via Crucis ristintiekatunäytelmä projektille. Vapaaehtoisvetoinen projekti huipentui Uudessakaupungissa pääsiäislauantaina 2024 katunäytelmään, joka keräsi väkeä kaduille enemmän kuin osattiin kuvitella.

Vuonna 2025 katunäytelmää ei ole. Vaikka mitään vakiintunutta aikataulua ei ole muodostunutkaan, herää joillakin kysymys, että toteutuuko katunäytelmä, kulkue ja ylistyslauluilta uudelleen? ”Vielä on liian aikaista sanoa” toteaa Via Crucis projektikoordinaattorina vapaaehtoisena ollut Rose-Marie Virolainen. Viime vuonna tähän aikaan oli harjoitukset ja valmistelut jo pitkällä. Ideasta toteutukseen prosessin kokonaiskesto oli vuoden.” Sen toki voi sanoa, että onnistuakseen tällainen vapaaehtoisuuteen ja yhteistyöhön nojaava prosessi tarvitsee tekijänsä, joten mahdollisen uuden Via Crucis projektin valmisteluista kyllä viestittäisiin hyvissä ajoin”.

Uudessakaupungissa toteutettu Via Crucis- ristintie katunäytelmä projekti toteutettiin talkoohengessä yhdessä paikallisten toimijoiden ja asukkaiden kanssa. Iso kiitos kaikille osallistuneille, toteutuksessa mukana olleille vastuunkantajille sekä yhteistyötahoille, joista isoimpina mainittakoon Uudenkaupunginkaupunki, Uudenkaupungin kulttuuripalvelut, Uki rukoilee seurakunnat ja Gasthaus Pooki.

Mikä on Arkkipooli-palkinto?

13.2.2025 10.45