Uutislistaukseen

Lähetystori tulee taas!

Lähetystorin mainos, jossa syksyisiä lehtiä

Vakka-Suomen seurakuntien yhteistä Lähetystoria vietetään lauantaina 3. syyskuuta klo 10–14 Uudenkaupungin torilla jo 37. kerran. Koronan vuoksi kahtena viimeisenä vuonna Lähetystoria ei ole järjestetty perinteiseen tapaan syyskuun alussa, mutta tänä vuonna seurakuntien kojut taas rakentuvat torille. Lähetystori on tämän kesän viimeinen Tul toril -teematori.

Perinteisessä toritapahtumassa myyntikojuista löytyy syksyn satoa, kotiruokaa, leivonnaisia ja käsitöitä. Lisäksi myynnissä lettuja, vohveleita ja grillimakkaraa lähetystyön hyväksi. Lähetystorin tuotto ohjataan seurakuntien nimikkokohteisiin ja pika-arvonnan tuotto Suomen Lähetysseuran Tasaus-keräykseen.

Lähetystorille on saatu vierailijoita eri puolilta maailmaa ja eri lähetysjärjestöistä. Tänä vuonna lähetyskentän terveiset tulevat Suomen Lähetysseurasta, josta saamme vierailijan kertomaan lähetyskentillä tehtävästä työstä. Musiikki on joka vuosi tärkeä osa Lähetystoria. Tänä vuonna musiikista vastaa Duo Iiris ja Päivi. Lisäksi Uudenkaupungin seurakunnan kanttori Anna Putkiranta pitää lapsille ja lapsenmielisille muskaria klo 10.30. Lapsille on myös muuta ohjelmaa ja tekemistä torin aikana, joten paikalle kannattaa tulla koko perheen voimin.

Lähetystorin juontavat Juha ja Anita Kylänpää Laitilasta, jotka ovat itsekin olleet lähetystyöntekijöinä maailmalla. Aamuhartauden pitää Uudenkaupungin seurakunnan lähetystyöstä vastaava pappi, Juhani Kapiainen, joka on paikalla ja tavattavissa koko torin ajan.

Lähetystorin järjestävät Uudenkaupungin, Kalannin, Pyhämaan ja Lokalahden kappeliseurakunnat, Laitilan, Pyhärannan, Taivassalon, Vehmaan ja Kustavin seurakunnat sekä Uudenkaupungin helluntaiseurakunta ja Lähde – Uudenkaupungin vapaaseurakunta.

Olet lämpimästi tervetullut Lähetystorille syyskuun alussa.

Ole mukana tukemassa lähetystyötä

Lähetystorilla voit tukea lähetystyötä ostamalla seurakuntien myyntipöydiltä monenlaista, mutta voit myös auttaa lahjoittamalla myytäväksi syksyn satoa, mehuja, hilloja, käsitöitä, leivonnaisia ym. Leivonnaisiin tulee kirjata tiedot kaikista käytetyistä aineksista, päiväys milloin leivottu sekä onko vähälaktoosinen, laktoositon, gluteeniton tms.

Seurakunnat vastaanottavat lahjoitustavaraa ennen lähetystoria, mutta lahjoitukset voi toimittaa myös suoraan torille lauantaiaamuna 3.9. Tavaroita vastaanottavat Pyhämaassa Anita Lamminen, Anneli Laurila, Salme Leino, Lulu Sotka, Toive Vähätupa, Anja Stenroos ja Jarkko Sjöblom. Perjantaina 2.9. tavaroita otetaan vastaan Kalannin seurakuntakodissa klo 15-19, ja Lokalahden Paanulassa klo 17-19.

2022-08-24 23:23:44.0