Pappien saarnoja

Tällä sivulla voit lukea pappiemme pitämiä saarnoja

Paimen ja portti

2. sunnuntain pääsiäisestä 4.5.2025 saarna, Kalannin kirkko, Jari Savinainen

Evankeliumi: Joh. 10:11–16
Jeesus sanoo: 
    ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista.
    Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.”

Paimen ja portti

Susi pelottaa ja puhuttaa. Susia puolustavat luontoaktivistit eivät hyväksy, että lampaiden ja koirien omistajat käyvät susijahtiin asein ja myrkyin. Muutamia vuosia sitten eräs koiranomistaja pelasti lemmikkinsä suden hampaista lyömällä sutta päähän luudalla. Sudet ovat liikuskelleet talojen läheisyydessä yhä rohkeammin.

Eräs susi tunkeutui lampolaan, söi yhden lampaan ja tappoi loputkin yhtä lukuun ottamatta. Lampolan emäntä, entinen susien puolustaja, halusi sen jälkeen sudet pois pihapiiristään. Susi ja lammas edustavat äärilaitoja. Toinen on verenhimoinen peto, toinen lauhkea kasvissyöjä.

Tämän sunnuntain evankeliumitekstimme kertoo hyvästä paimenesta. Samassa Raamatun luvussa, ennen päivän evankeliumia (Joh. 10:1 - 10), Jeesus vertaa itseään porttiin, josta lampaat kulkevat vehreille laitumille.

Päivän evankeliumissa hän sanoo olevansa hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaidensa edestä.

Pääsiäinen muistuttaa Jeesuksen uhrikuolemasta. Jeesus on paimen, ja me olemme lampaat. Jeesuksen esimerkin mukaisesti hänen seuraajiaan on asetettu paimenen tehtävään pitämään huolta lampaista. Jokainen paimenvirassa työskentelevä on paitsi paimen, myös lammas Jeesuksen suuressa lammaslaumassa ja täysin riippuvainen Jeesuksessa Kristuksessa saadusta armosta ja anteeksiantamuksesta.

Susi ja paimen edustavat Jeesuksen vertauksessa vastakkaisia voimia: susi tuhoaa ja paimen puolustaa elämää. Palkkarenkiin ei voi luottaa. Koska lampaat eivät ole hänen omiaan, hän ei välitä niistä vaan pakenee sutta. Hyvä paimen sen sijaan vie lampaat turvallisille laitumille.

Ihminen voi rajoittaa susien määrää, mutta on avuton elämää tuhoavien voimien edessä. Pahan voimat näyttävät olevan voitolla. Näin oli myös Jeesuksen ristiinnaulitsemisen hetkellä. Jumalan rakkaus on kuitenkin pahan valtaa suurempi. Jumalan suunnitelma toimi, ja Hyvä paimen voitti pahan vallan. Jeesus on hyvä paimen ja portti ikuiseen elämään ja vehreille laitumille.

Virressä 177 sanotaan: ”Jeesus on paimen, hän kanssamme käy,/  armollaan kantaa, kun tietä ei näy./  Laumaasi suojele, Vapahtaja,/  pelko ja ahdistus pois hajota”. Turvallista matkaa Hyvän paimenen seurassa!

Kiirastorstai

Kiirastorstain 17.4.2025 saarna, Uusi kirkko, Nina Koskela

"Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. Hän sanoi heille: ”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa.” Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: ”Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.”
    Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani. Ihmisen Poika lähtee täältä juuri niin kuin hänen on määrä lähteä, mutta voi sitä, josta tulee hänen kavaltajansa!” (Luuk. 22:14–22).

Miltä sinusta tuntuu, kun kuulet tämän hetken, pääsiäisaterian, alkavan?  Ajatteletko ehkä: "Voi Jeesus-parkaa, kohta alkaa kärsimys."  Vai tunnetko jotain muuta – sääliä, hämmennystä, halua suojella? Tai kenties jokin meissä yrittää väistää:  “Tämä on nyt sitä, mitä tapahtui silloin. Ei minulla ole sen kanssa mitään tekemistä.” Mutta juuri tähän väärään turvallisuuteen Jumala ei halua meidän jäävän.  Siksi hän on antanut meille Sanansa – ei museoesineeksi, ei ulkopuoliseksi historian kuvaukseksi – vaan peiliksi. 

Raamattu on Jumalan antama erityinen ilmoitus, ei siksi että lukisimme siitä toisten elämää, vaan siksi että näkisimme siinä oman elämämme.  Ei niin, että katsoisimme tekstiä kuin näytelmää lavalla – vaan niin, että se katsoo meitä.

Tässä hetkessä on kaksi keskeistä hahmoa: Jeesus ja Juudas.  Kärsimys ja petos.  Rakkaus ja rikkomus.  Totuus ja ihmisen harha.

Mitä teemme, kun katsomme tätä peiliä?  Usein meillä on hyvin inhimillinen tarve pitää itseämme ulkopuolella.  On helppo ajatella:  “Juudas, miten hän saattoi? Minä en tekisi noin.”  Tai: “Jeesus, minä olisin kyllä yrittänyt lohduttaa, estää, tehdä jotakin.” Mutta siinä me lankeamme juuri siihen, mihin Juudas lankesi –  ihmisen ylpeyteen, omavanhurskauteen, siihen harhaan, että minä en tarvitsisi pelastusta yhtä paljon kuin tuo toinen.

Tätä peiliä ei ole helppo katsoa.  Se kertoo meille, että me olemme myös Juudas – mekin petämme, vaikka ehkä pienemmin sanoin, hiljaisilla teoilla, valinnoilla, joita emme uskalla myöntää edes itsellemme.  Mutta tämä peili kertoo myös, että me olemme ne, joita Jeesus on tullut pelastamaan.

Kun Jeesus sanoo:  "Minä olen hartaasti halunnut syödä tämän pääsiäisaterian kanssanne ennen kuin kärsimykseni alkaa,"  hän ei puhu satunnaisesta illallisesta.  Hän puhuu hetken ytimestä.  Hän puhuu siitä, miksi hän tuli.  Ei tullakseen pelastetuksi – vaan pelastamaan meidät. Tässä hetkessä ei ole kyse siitä, että meidän kuuluisi sääliä Jeesusta.  Kyse on siitä, että meidän on katsottava itseämme. 

Onko minussa pimeyttä, jota en ole halunnut nähdä?  Onko minussa tarpeettoman varmoja ajatuksia omasta puhtaudestani?  Onko sydämeni todella avoinna sille armolle, jonka vain risti voi antaa?

Kiirastorstai ei kutsu meitä ensisijaisesti suremaan Jeesusta.  Se kutsuu meitä suremaan syntiä, joka on meissä.  Se kutsuu meitä katsomaan peiliin, jonka Jumala meille ojentaa –  ei tuomiten, vaan kutsuen. 

Kutsuen kohti ristiä. Kohti armoa. Kohti uutta elämää. Ja samalla – tämän murheen keskellä – muistamme, että tämä ei ole lopullinen pysäkki.  Tämä on osa matkaa.  Matkaa, jota Jeesus on hartaasti odottanut,  matkaa, joka jatkuu –  pysy siis mukanamme pääsiäisaamuun asti.