Joulunaika Uudenkaupungin seurakunnassa

Sydänten joulu

’Sydämeeni joulun teen’ lauletaan monille rakkaassa laulussa. Adventin aika aloittaa valmistautumisen jouluun. Joulu on tullut jo 2000 vuoden ajan kaikenlaisissa oloissa ja joulu tulee tänäkin vuonna. Se kutsuu meitä hellittämään hetkeksi, avaamaan sille sydämemme.

Se alkaa Beetlehemistä, seimen ääreltä. Siinä kiteytyy joulun suurin salaisuus. Jumala syntyy pienen ihmisen hahmossa. Tulee osaksi meidän ihmisten maailmaa. Hauraana ja avuttomana kuin kukin meistä idullamme. Näin Jumala tulee Jeesus-lapsessa meitä lähelle, enkelien sanojen saattelemana: älkää pelätkö!

Seurakunta valmistautuu viettämään joulua ”niin normaalisti kuin mahdollista”. Haluamme tarjota kirkoissamme mahdollisuuksia ihmetellä seimen äärellä jo 1. adventista alkaen. Kutsumme sinua löytämään oman ikkunasi jouluun monipuolisesta tarjonnastamme. Kutsumme sinua mukaan tekemään joulua meidän kaikkien sydämiin.

Juhana Markkula
Kirkkoherra

Puinen tähti, jonka ympärillä pieniä jouluvaloja

Joulunajan jumalanpalveluksia ja tilaisuuksia:

1. adventtisunnuntaina 28.11.
Messu klo 10 Uusikaupunki
Messu klo 10 Kalanti, jonka jälkeen lähetysmyyjäiset seurakuntakodissa
Jumalanpalvelus klo 16 Lokalahti

2. adventtisunnuntaina 5.12.
Messu klo 10 Uusikaupunki

Itsenäisyyspäivänä maanantaina 6.12.
Jumalanpalvelus klo 10 Uusikaupunki
Jumalanpalvelus klo 10 Kalanti
Jumalanpalvelus klo 10 Lokalahti
Jumalanpalvelus klo 13 Pyhämaa

3. advettisunnuntaina 12.12.
Messu klo 10 Pyhämaa

Torstaina 16.12.
Viikkomessu klo 18 Uusikaupunki

4. adventtisunnuntaina 19.12.
Messu klo 10 Kalanti
Messu klo 10 Uusikaupunki

Jouluaaton aattona torstaina 23.12.
Metsäkirkko klo 18 Lokalahden metsästysmajalla

Jouluaattona perjantaina 24.12.
Jouluaaton hartaus klo 14 Lokalahti
Jouluaaton hartaus klo 14 Pyhämaa
Jouluaaton hartaus klo 16 Uusikaupunki
Jouluaaton hartaus klo 16 Kalanti
Jouluyön jumalanpalvelus klo 21 Uusikaupunki

Joulupäivänä lauantaina 25.12.
Jumalanpalvelus klo 8 Kalanti
Jumalanpalvelus klo 8 Lokalahti
Jumalanpalvelus klo 10 Uusikaupunki
Jumalanpalvelus klo 10 Pyhämaa

Tapaninpäivänä sunnuntaina 26.12.
Messu klo 10 Uusikaupunki

Uudenvuoden aattona perjantaina 31.12.
Uudenvuodenaaton hartaus klo 18 Uusikaupunki
Uudenvuodenaaton hartaus klo 20 Pyhämaa

Uudenvuoden päivänä lauantaina 1.1.
Messu klo 10 Kalanti

Sunnuntaina 2.1.
Messu klo 10 Pyhämaa

Loppiaisena torstaina 6.1.
Loppiaisen messu klo 10 Uusikaupunki
Loppiaisen lähetysjuhla klo 13 Maurumaan rukoushuone

Leikkijoulukuusi pienen puisen nuken kelkan kyydissä

Muita joulunajan tilaisuuksia:

Su 28.11. Glögihetki seimen äärellä, messun jälkeen Uudessa kirkossa, ovet auki klo 13 asti

Su 28.11. Lähetysmyyjäiset klo 11, Kalannin srk-kodin pihalla

Ke 8.12. Kuorojen yhteiskonsertti klo 19, Uusi kirkko

To 9.12. Vähävaraisten jouluateria, alkaa klo 14 Kauneimmat joululaulut -tilaisuudella Uudessa kirkossa ja sen jälkeen srk-keskuksessa ruokailu. Ilmoittautuminen 2.12. mennessä Maaritille 050 326 1422 tai Eliselle 050 363 5117

Su 12.12. Valon juhla Pyhämaan srk-kodilla messun jälkeen

Su 12.12. Yhteismyyjäiset klo 13-15 Paanulassa

To 16.12. Nuorten joulujuhla klo 18, alkaa messulla Uudessa kirkossa

Su 19.12. Vanhemman väen kirkkopyhä ja juhla klo 10, Kalannin kirkossa ja srk-kodissa

Ti 28.12. Korven mukuloitten konsertti klo 18, Uusi kirkko

Kauneimmat joululaulut:

Seurakunnan kauneimmat joululaulutilaisuudet löydät täältä.

Laulava joulukortti

Tänä vuonna laulava joulukortti toteutetaan videotervehdyksenä seurakunnan sosiaalisessa mediassa.
Video nauhoitetaan to 9.12. klo 18.30 Uudessa kirkossa, tervetuloa laulamaan!
Lisätiedot Rose 050 363 4131

Muutokset tilaisuuksissa ja aikatauluissa ovat mahdollisia. Mahdollisista muutoksista ilmoitamme täällä kotisivuilla, Uudenkaupungin Sanomissa sekä seurakunnan sosiaalisessa mediassa. 

nukeilla tehty seimiasetelma