Virsi-ilta

ti 24.9. klo 18.00

Saarniston seurakuntakoti

Virsi-ilta

Suosituiksi tulleet virsi-illat jatkuvat tänäkin syksynä. Ensimmäisen kerran virsien merkeissä kokoonnutaan tiistaina 24.9. klo 18 Saarniston seurakuntakodissa (Pajusuontie 2). Illan virsistä kertoo ja ne säestää tuttuun tapaan kanttori Ari Stenman.

 

Kaikki ovat tilaisuuteen tervetulleita laulamaan, kokemaan yhteyttä, rakentumaan yhdessä laulamisesta - sillä kirkkoisä Augustinus tiesi jo 300- luvulla, että joka laulaa, rukoilee kahdesti. Myös toivevirsille on oma sijansa virsi-illoissa. Noin tunnin virsirupeaman ääressä saamme nauttia iltakahvia tai -teetä ajatuksia vaihdellen.

 

Erityisesti mukaan kutsutaan 10 vuotta toimineessa Uusi Laulu- kuorossa mukana olleet, ikään kuin kuoron päättäjäisiin, jollaisena tämä tilaisuus myös toimii.

  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Uudenkaupungin seurakunta

Ota yhteyttä

kanttori
Kalannin kappeliseurakunta Pyhämaan kappeliseurakunta