Karhumäki kertoi Naisten aamukahveilla tarinoita sukunsa historiasta

- Meidän pitää rakastaa, mutta siltä etäisyydeltä, kuin se on mahdollista, totesi Heli Karhumäki Naisten aamukahveilla Kalannissa.

Heli Karhumäki vieraili viime sunnuntaina Naisten aamukahveilla Kalannissa. Puhujavieras Karhumäki toi esille humoristisella tavalla esille omia lapsuuden muistoja. Hän kannusti ihmisiä avaamaan lapsuusmuistojaan, erityisesti tunneilmastoa, joka muistojen repusta avautuu.

Karhumäki avasi mielikuvaa henkisestä piironginpäällyksestä. Piironginpäällä on ehkä valokuvia ja koriste-esineitä, mutta mikä on henkinen piironginpäällys? Mitä sieltä avautuu? Mikä on minulle arvokasta? Mikä on tapa elää arkea ja juhlaa, mikä on suhteeni uskoon, kirkkoon ja Jumalaan? 

Heli Karhumäki oli tilaisuuden puhujavieraana.

Ihmisen elämässä puhutaan kuolinsiivouksesta, siitä, miten omaisuus olisi hyvä läpikäydä ennen kuolemaa. Toisille jäisi vähemmän tavaraa selviteltäväksi. Mutta mitä on elämänsiivous? Sitä, että käydään läpi omia vahvoja tunteita ja muistoja ja haetaan sopua oman elämäntarinan kanssa. 

Karhumäellä liittyy hauskoja muistoja isään, muistoja, joihin on helppo samaistua. Karhumäki löytää itsestään monia isän luonteenpiirteitä. Isä oli toimelias, tyyni, tasapainoinen ja muisti vääryydet pitkään. Kerran hänen isäänsä harmitti pihaan tulevat omenavarkaat niin, että hän venytti lankoja puun rungon alaosaan ja siihen kytkettiin pommeja, jotka pitäisivät kovaa ääntä tullessa paikalle. Tämä säikäyttäisi varkaat tiehensä. Mutta juuri, kun homma alkoi olla valmis, Karhumäen isä kompastui yhteen lankaan ja iloinen poksahtelu alkoi. Siis homma onnistui! Isä nauroi omenapuun vierellä maassa kippurassa.

Karhumäki kannustaa ihmisiä käymään rohkeasti päin lapsuusmuistojaan ja pohtimaan, miten ne vaikuttavat meissä ajattelu- ja toimintamalleina. Yhtenä esimerkkinä Karhumäki kertoi lapsen rikkoontuneesta polkupyörän jalustimesta, johon perheen isä totesi, että katsotaan sitä viikonloppuna. Karhumäen aviomies puolestaan oli hämmentynyt, voiko noinkin toimia. Hänelle sama tilanne esiintyi ajatuksena ”sinulla ei kyllä kestä mikään, sinun allasi nahkainen satulakin menee rikki”. 

Karhumäen lapsuuden muistoissa olivat muun muassa joulumuistot, kun hänen isänsä halusi ajaa yrityslahjoja ja viedä joulumieltä nimenomaan jouluaattona yhteiskumppaneilleen. Äiti puolestaan huolehti tällä välin jouluvalmisteluista kotona. Ja siitä syntyivät ne perinteiset jouluriidat.

Joulukirkkoon ei Karhumäen perheessä suunnitelmista huolimatta koskaan ehditty, kun piti ajaa satoja kilometrejä viemässä kynttilöitä eri pitäjien hautausmaille. 25-vuotiaana nuorena neitona, kun jouluaaton kaava jatkui entisellä tavalla, Karhumäki kyllästyi ja avautui vanhemmilleen aiheesta. Karhumäen isä alkoikin ajaa yrityslahjoja jo ennen joulua ja huomasi, että kotona onkin monenlaisia jouluvalmisteluita, joissa voisi auttaa. 

Karhumäen lapsuuden muistoissa on pääsääntöisesti hyviä muistoja, vaikka säröjä löytyy jokaisen lapsuudesta ja elämästä.

- Useimmilla on lapsuudestaan tallella kalliita, arvokkaita ja lämpimiä muistoja, jotka kantavat koettelemusten hetkinä. Mutta moni tuntee myös syyllisyyttä, katkeruutta. Mistä ne nousevat? Syyllisyys on anteeksi saamisen puutetta, katkeruus on anteeksi antamisen puutetta. Mutta miten voi antaa anteeksi, kun vääryys on todellista eikä sitä voi pyyhkiä pois? Kaikki vääryydet eivät korjaannu, joten älä jää siihen jumiin.

Heli Karhumäki kertoi myös kohdanneensa suurta vääryyttä työyhteisössä, ja asia oli mielessä joka ilta. Uudenlaisen näkökulman tähän toi elokuva Erämaan aroilla, ja erityisesti lause, joka toi anteeksiannon ja vapauden.

” Kun annat anteeksi, rakastat. Ja, kun rakastat, Jumalan valo laskeutuu yllesi.”

Taru Nevavuori soitti tilaisuudessa harppua.