Uutislistaukseen

Andante-orkesteri konsertoi Virossa

Seurakuntamme Andante-orkesteri on lähdössä Viroon konserttimatkalle huhtikuun lopussa, 20.-21.4. viikonloppuna. Orkesteri esiintyy sekä Tallinnassa että Tarttossa. 

Ennen Viron matkaa orkesteri konsertoi Uudenkaupungin Uudessa kirkossa torstaina 12.4. klo 19.  Koululaiskonsertti on perjantaina 9.30.

Andante-orkesteri on tässä kokoonpanossa soittanut jo vuodesta 2009 alkaen johtajanaan Ari Hirvonen.  Kanttori Kari Vuolalla on suhteita Tarttoon ja tätä kautta saatiin järjestettyä tilaisuudet ja konserttipaikkojen, kirkkojen, varaukset.  

Viime syksy on harjoiteltu uudenlaista ohjelmistoa, jossa mukana ovat myös urut. Työn alla ovat olleet mm. Händelin urkukonsertto ja Mozartin kirkkosonaatti. Konserteissa kuullaan myös Bachia, Sibeliusta ja Kuulaa.
Salolainen selloduo Anna-Maaria ja Olli Varonen ovat antaneet ulkopuolista couchausta orkesterin johtajalle ja soittajille.

 

 

2018-04-12 09:05:00.0