Uutislistaukseen

Yhden naisen FinnWalk -kävely tuotti 600 Ammattia naisille

Nuorgamista Hankoon kävellyt  Jaana Villanen on tiettävästi ainoa suomalainen yli 50-vuotias nainen, joka on kävellyt Suomen päästä päähän ilman yhtään välipäivää ja kerännyt samalla rahaa hyväntekeväisyyteen. Hän keräsi varoja Naisten Pankille. Villanen aloitti FinnWalk -kävelyn kesäkuun alussa ja urakka päättyi tiistaina 25. päivä heinäkuuta Hankoon. Villanen käveli päivittäin 25-30 kilometriä.

Kävelynsä aikana Villanen tapasi paikallisia yrittäjiä ja vaihtoi heidän kanssaan ajatuksia sekä soitti noin 100 mentorointipuhelua. Lisäksi hän on osallistunut 17 hyväntekeväisyystapahtumaan matkan varrella olevilla paikkakunnilla. Aviomies hoiti ruoan ja vaihtovaatteet vaimolleen matkan aikana.

- Halusin jokaisella askeleella edistää hyvän tekemisen viestiä ja voimaa. Maailmassa tarvitaan enemmän tekoja, pieniä ja isoja, eikä vain sanoja. Minulle toisten toisen auttaminen ja hyvän tekeminen tuo elämään merkityksellisyyttä. Lähes kaksi kuukautta kestänyt kävely oli minulle löytöretki sekä omiin voimavaroihin että auttamiseen ja hyvän tekemiseen, hyväntekeväisyyteen, yrittäjyyteen ja suomalaiseen luontoon, Villanen toteaa.

Omalla kävelyllään Jaana Villanen keräsi rahaa yli 18 000 euroa, jolla saa 600 kappaletta 30 euron arvoista Naisten Pankin AmmattiLinkki avautuu uudessa välilehdessä-lahjaa. Matkaa kertyi 1527 kilometrin ja 2,2 miljoonan askeleen verran. 

- Sitkeys on yksi Naisten Pankin arvoista. Jaanan kävely on loistoesimerkki inhimillisestä sitkeydestä, joka synnyttää hyvää. Kehitysmaiden naiset kiittävät, sanoi Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Reetta Meriläinen.

FinnWalk on osa Naisten Pankin jokavuotista Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa, joka järjestetään tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Mukana on yli 60 paikkakuntaa. Tapahtuman ajankohta on 10. syyskuuta.

Lisätietoja:
www.naistenpankki.fi/kavele-naiselle-ammattiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
www.naistenpankki.fi/finnwalkLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Lisätietoja:
Jaana Villanen, puh. 0500 484477, jaana.villanen@prorigin.fi

Tiina Toivakka, puh. 050 5610925, s-posti: tiina.toivakka@naistenpankki.fi

 

--------------

Naisten Pankki on vapaaehtoisverkosto, jonka perustamisesta on tänä vuonna kulunut 10 vuotta. Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten ammattikoulutusta, yrittäjyyttä ja antaa pienlainoja yritystoiminnan käynnistämiseen. Jo 42 000 naista on saanut Naisten Pankilta Ammatin. Välillisiä edunsaajia on yli 200 000, sillä naisen kouluttaminen tarkoittaa samalla perheen ja koko yhteisön tukemista. Hankkeiden toteutuksesta vastaa Kirkon Ulkomaanapu.

Tue Aug 08 15:36:00 EEST 2017